Huhujen luola

Myytit ja legendat kuuluvat erottamattomasti historiaan. Sen monista yksityiskohdista saatamme päättää pelkkien kuulopuheiden perusteella. On suuri onni, jos on säilynyt kyseessä olevien vuosien muistomerkkejä, oman oveluutensa pauloihin joutuneen historian mykkiä todistajia.

1992. Karhumäki
Karhumäki
© Ivan Savitski

…Olemme Karhumäessä. Kaupunki sai nimensä monen kilometrin pituudelle levittäytyneestä kummusta, joka suojaa kaupunkia lännestä päin. Se muistuttaa muodoltaan makaavaa karhua, siksi kaupunki nimitettiinkin Karhumäeksi. Kummulla on kuitenkin toinenkin nimi. Kalju mäki: jäkälän, vattupensaide n ja puolukan läpi pilkistää esiin kallionpinta, josta kumpu muodostuu. Paikalliset asukkaat marjoja poimiessaan kiertävät elottomia vierinkiviä, kallioon muurattuja koukkuja, kalliosta esiin työntyviä putkia. Kukaan ei kiinnitä sellaisiin huomiota, kaikki ovat tottuneet kuvaan.

Vuoden 1944 kesä. 20. kesäkuuta 313. divisioonan rykmentit mursivat suomalaisen armeijan rintamalinjan, joka kulki vuoden 1942 alusta lähtien seuraavien paikkojen kautta: Poventsa – Vienanmeren – Itämeren kanava (7.:een sulkuun asti) – Voljärvi – Hizozero – Maaselkä – Suurlahti. Suomalainen rintama muodostui kolmesta puolustuslinjasta, ensimmäinen puolustuslinja eteni sisämaahan 12-15 kilometriin ja oli täynnä tulikorsuja ja taisteluhautoja pans-sarikupuineen, joiden paino oli 11 tonnia ja panssarin paksuus 15 senttiä. Karhumäki kuului kolmanteen puolustuslinjaan. Seitsemän tulikorsun (viisi niistä on säilynyt Karhumäellä) ampuma-aukot antoivat rautatielle ja mäkeä kiertävälle tielle. Kaikki tulikorsut oli yhdistetty keskenään maanalaisilla käytävillä ja kallioon hakatuilla taisteluhaudoilla. Maisemaan sulautuvat rakennelmat saattoivat käsittää muutaman kerroksen sy-vyyssuuntaan. Tällaiset mittasuhteiltaan mahtavat puolustusrakennelmat suomalaiset rakensivat lähes kahdessa vuodessa.

1992. Karhumäki
Karhumäki
© Ivan Savitski

Poventsa vapautettiin 21. kesäkuuta, ja 23. kesäkuuta piirittäen kaupungin kolmelta suunnalta neuvostojoukkojen kolme rykmenttiä lähti hyökkäykseen vapauttaakseen Karhumäen. Illansuussa sodan tuhoama kaupunki oli valloitettu, ja neuvostojoukot jatkoivat rynnäkköään. Sen jälkeen sotarakennelmia muisteltiin hyvin harvoin, niiden ilmestymis-historia on vajonnut hämärään.

Monet ovat kuulleet kallioon hakatun ns. suomalaisen klubin olemassaolosta, mutta sen sijaintia koskevat tiedot ovat varsin sekavat: toisten tietojen mukaan se sijaitsi kolmannella puolustuslinjalla (nykyisin niissä tiloissa on väestön puolustuskunnosta vastaavien elinten varasto), toisten tietojen mukaan se kuului toiseen puolustuslinjaan ja vuodesta 1991 siitä on tullut turismin kohde. Sen sijaintia eivät pysty osoittamaan totuudenmukaisesti edes suomalaiset: kaikilla on eri tiedot.

Kaupungissa ja laitakaupungissa maanpinnalle työntyvät tunnelit kielivät samanlaisen maanalaisen verkoston olemassaolosta. Lapset olivat eniten kiinnostuneita asiasta. Heitä alkoi kadota labyrinttiin, ja siksi katakombit luotiin umpeen monissa paikoissa yli 20 vuotta sitten.

1992. Karhumäki
Karhumäki
© Ivan Savitski

Paikalliset asukkaat nimittivät mäellä sijaitsevan matalan betonirakennuksen suomalaiseksi saunaksi. Kahdesta ikkunasta avautui kaunis näköala kaupungille, ja selkeällä säällä saattoi nähdä yhden Vienanmeren – Itämeren kanavan sulun. Sisätila oli pieni, mutta uteliaita houkutteli luokseen kaksi luolaan vievää kuilua. Kuitenkin vain harvat uskaltautuivat lähteä seikkailemaan. Ei monikaan ole kiinnittänyt huomiota "suomalaisen saunan" rakentamisen vuosilukuun – 1931. Itse vuosiluku on muurattu neu-vostorakentajille ominaiseen tapaan, julkisivun keskelle. Tuskin rakennus oli komentopaikkana, se näkyy joka suunnalta. Mikä se mahtoi olla?

Karhumäki oli ennen sotaa tärkeänä asuinalueena NKVD:n systeemissä. Tuhansia vankeja työskenteli Vienanmeren – Itämeren kanavan rakennustyömaalla. Heitä täytyi valvoa tarkkaan. Ehkä "suomalaisella saunalla" oli juuri tämä tehtävä: NKVD oli valmis mahdolliseen kapinaan. Kerrotaan myös, että eräässä tulikorsussa oli raudasta taottu kirjoitus: Vienanmeren – Itämeren kanava 1934, mutten itse onnistunut näkemään sitä.

1992. Karhumäki
Karhumäki
© Ivan Savitski

Sodan jälkeen tulikorsut eivät jääneet tyhjilleen, erästä tulikorsua vartioi vielä 1959 vartiomies. Ja oliko lasten katoaminen luolan tukkeuttamisen pääsyynä?

Yksi maanalaisista käytävistä kulki rakennuksen alla, jossa sijaitsi entisen KGB:n osasto, myöhemmin se mukautettiin kaukolämpöverkon käyttöön. Näin ainakin huhuillaan.

1992. Karhumäki
Karhumäki
© Ivan Savitski

Karhumäen kotiseutumuseon johtajan Jevgeni Turnasin mukaan muutama vuosi sitten KGB:hen lähetettiin kysely kyseisten kohteiden tarkoituksesta ennen sotaa. Vastaus oli suora: asiapapereita ei ole säilynyt.

Erään suomalaisen veteraanin todistuksen mukaan "suomalaiset tulivat kaikelle valmiille" (siis vuonna 1941). Ei kannata kuitenkaan suhtautua vakavasti näihin sanoihin. Mitä varten esimerkiksi NKVD olisi tarvinnut kanavaan päin suunnattua ilmatorjuntatykkiä? Tuskin vangit olisivat onnistuneet käyttämään hyväkseen kapinan syttyessä paikallista sotalentokenttää. Neuvostoarmeijan vuoden 1944 todisteiden mukaan Karhumäen tapaiset puolustustoimet maksoivat Suomelle 1 300 000 markkaa.

Ivan SAVITSKI
Carelia, nro 2, 1993