Festivaali havainnollisti sotatapahtumia Karjalassa

Elokuun 7. päivänä Pitkärannan piirin Rajakonnun kylässä kuului laukauksia ja räjähdyksiä. Jo neljättä kertaa siellä pidettiin sotahistoriallista festivaalia ”Karjalan rajat. Rajakontu”. Tänä vuonna se oli omistettu suuren voiton 60-vuotispäivälle.

Pienellä Rajakonnun kylällä on rikas historia. Jo sen nimestä tuntuu, että se on ollut raja-aluetta eikä yhden vaan useamman kerran. Laatokan rantaa pitkin kulkevaa rajaa viime vuosituhannella siirreltiin monta kertaa. Todistuksena siitä ovat rajakivet, jotka aikaisemmin olivat valtionrajamerkkejä Venäjän ja Suomen sekä Venäjän ja Ruotsin rajalla. Näillä mailla olleista taisteluista muistuttavat 1930-luvulta säilyneet betoniset tulipesäkkeet. Kahdelle niistä on rakennettu puutalot.

Isänmaallisen sodan aikana kaatuneiden neuvostosotilaiden hautuumaalle kerääntyivätkin muistotilaisuuden osanottajat kunnioittamaan kotimaan puolesta kaatuineiden muistoa.

Festivaali alkoi tulipesäkkeen luona. Tapahtumaan oli tullut noin tuhat henkeä. Siitä tuli oikea jännittävä show pyroteknillisine tehokeinoineen.

…Vuoden 1941 heinäkuu. Sotaa ilmoittamatta alkoi hyökkäys Suomen puolelta. Rajan puolustusta vahvistamaan tulleet NKVD:n joukot joutuivat ensimmäisinä ankariin taisteluihin. Ne kärsivät suurta mieshukkaa ylivoimaisen vihollisen painostamana.

Jelena BALYKOVA
Karjalan Sanomat, 17.08.2005