Kolmesti tulessa

Vuosien 1939-1944 talvi- ja jatkosotien aikana Loimola, Suojärvi ja monet muut näiden seutujen paikkakunnat joutuivat kolmesti ankarien taistelujen tuleen. Kuluvan vuoden maaliskuun 23. päivänä Suojärven piirihallitusja historiallisia sekä kulttuurimuistomerkkejä suojeleva Karjalan valtionkeskus järjestävät Kollasjärven seudulla olevilla taistelupaikoilla sotahistoriallisen seminaarin nimellä "Karjalan puolustusasemat Kollasjärvellä". Tilaisuus on omistettu Talvisodan päättymisen 63-vuotispäivälle. Festivaalin mottona on tunnus: Sotien kautta rauhaan! Hyvin monipuolinen ohjelma alkaa seppeleiden laskemisella sotavainajien haudoille ja kunnialaukauksilla. Alempana julkaisemme katsauksen taistelujen historiaan.

Kollaa pitää

Kollaa tunnetaan Karjalassa ja Suomessa talvi- ja jatkosodan sitkeiden hyökkäys-ja torjuntataistelujen paikkana. Noin 30 kilometrin päässä Suojärveltä Loimolaan johtavan tien varrella kohoaa Kollaan kukkula, jota neuvostojoukoissa nimitettiin Mustaksi kukkulaksi. Joskus siellä oli ollut kuuluisa Kollaan risti. Sen korkeus oli 12 metriä ja epävirallisesti sitä nimitettiin Mannerheimin ristiksi.

Talvisodan aikana siellä hyökkäsivät Puna-armeijan 8. armeijan (komentaja, armeijankomentaja Grigori Stern, kahdesti Neuvostoliiton sankari, Espanjan, Khalhingolinja Hasanjärven taistelujen osanottaja) 56. ja 75. divisioonien joukot, jotka taistelivat Loimolan suunnan oikealla sivustalla.

Neuvostojoukkojen hyökkäyksen tähtäimessä oli Loimolan rautatieaseman valtaaminen ja hyökkäyksen jatkaminen suomalaisten Pitkärannan ryhmittymää vastaan sekä eteneminen kohti Sortavalaa. Tätä hyökkäystä torjuivat suomalaisen 4. armeijakunnan joukot ja ryhmä Räsänen.

Taistelut Kollaasia jatkuivat v. 1939 joulukuusta v. 1940 maaliskuun 10. päivään. Taisteluissa Mustasta kukkulasta kunnostautuivat erityisesti puna-armeijalaiset V.I.Ivanov, V.P.Parfenov ja A.A.Pozka. Heille myönnettiin Neuvostoliiton Sankarin nimi.

Mutta suomalaisjoukot pitivät puolensa Kollaan kukkulalla ja Loimolan asema jäi valtaamatta. Joulukuun 16. päivänä suomalaisjoukot aloittivat vastahyökkäyksen ja valtasivat sillanpääaseman Kollasjoen itärannalta, mutta pitemmälle ne eivät pääseet. Kollasjoen yläjuoksulla taisteltiin sodan päättymiseen saakka. Kollaalla käytyjen taistelujen ankaruutta kuvaavat suomalaisen 34. jalkaväkirykmentin tappiot, jotka olivat yhteensä 1665 miestä, 56 prosenttia rykmentin miesvahvuudesta.

Neuvostojoukkojen menetykset olivat varmaan suuremmat, sillä hyökkääjä menettää aina enemmän kuin puolustaja. Puna-armeijan 75. divisioona kärsi raskaita tappioita hyökätessään Suolammen seudulla olevalle kukkulalle 187,9. Siellä on neuvostosotilaiden sankarihauta.

Kukkula saarroksissa

Jatkosodan aikana Kollaa oli taas taistelukenttänä. Tällä kertaa siellä puolustautuivat neuvostoarmeijan 71. divisioonan sotamiehet.

Divisioona on Karjalassa hyvin tunnettu joukko-osasto. Se perustettiin Petroskoissa v. 1940 ja vakinaista palvelua siinä suorittivat Karjalan asukkaat. Divisioonan ensimmäisenä komentajana oli Akseli Anttila, siinä palveli hyvin paljon suomalaisia miehiä, joista on aikaisemmin kirjoitettu ja kerrottu. Mainitsemme heistä 126. rykmentin komentajat Toivo Vähän ja Walter Vallin, divisioonan tykistön komentajan T.V.Tommolan, pataljoonien komentajat V.I.Vainion, T.V.Aaltosen ja P.K.Katajan. Jatkosodan aikana divisioonan komentajina olivat V.N.Feodorov ja M.F.Pepeljajev.

Divisioonan taistelutaival on vaiherikas ja monien traagisten tapahtumien värittämä. Torjuntataistelut se aloitti sodan alkupäivinä valtion rajalta ja kävi niitä sitkeästi Tolvojärven, Poiosvaaran, Loimolan ja Suojärven suunnilla, puolusti Petroskoita, Kontupohjaa ja Karhumäkeä.

Entä mitä tapahtui näiden taistelujen vyöryssä Kollaan tienoolla?

Kun divisioonan voimat ehtyivät torjuntataisteluissa ja vihollinen painoi moninkertaisella ylivoimallaan syntyi huutava tarve apuvoimista. Kesäkuun lopulla Petroskoissa muodostettiin 131 .jalkaväkirykmentti, sen komentajaksi määrättiin kapteeni Pavel Sjedin. Rykmentti oli varustusvaiheessa, kun heinäkuun 13. päivän vastaisena yönä se hätyytettiin liikkeelle, kuormattiin vaunuihin ja juna kiidätti sen Suojärvelle.

Miehet ja kalusto purettiin vaunuista Loimolan asemalla. Pataljoonat suuntasivat Sortavalan maantietä ja seuraavan päivän vastaisena yönä etujoukko törmäsi vihollisen kolonnaan. Raju yhteenotto muuttui käsikähmäksi. Ylivoimaisen hyökkääjän painostuksesta rykmentti vetäytyi ohi Loimolan noin kolmen kilometrin päähän Suojärven suuntaan. Sinne saapui myös rykmentin kolmas pataljoona. Mutta vihollinen painoi tappioihinsa piittaamatta ja sitkeästi taistellen rykmentti vetäytyi 26 kilometrille, jonne oli rakennettu vahvat puolustusasemat.

Heinäkuun 17. päivänä suomalaisjoukot jatkoivat hyökkäystään, puolustukseen syntyi murtoja, mutta hätään ehätti panssaripataljoona ja vihollinen lyötiin takaisin. Rykmentin apuun saapui kapteeni Putjaton komentama haupitsipatteristo. Noin puolen kilometrin päässä asemista oli kukkula, jonne vihollinen keskitti joukkojaan. Kolmannen pataljoonan 7. komppania syöksyi panssaroiden ja voimakkaan tykkitulen tukemana kukkulalle ja valtasi sen.

Tämä kukkula olikin talvisodasta tunnettu Kollaan kukkula, eli Musta kukkula. Kolmantena taistelupäivänä kukkulalle saapui lisävoimia pataljoonan kahdesta komppaniasta ja puolustajien miesvahvuus nousi yli 200 henkeen.

Heinäkuun 20. päivänä 131. rykmentti vetäytyi jälleen ylivoimaisen vihollisen edestä ja 7. komppania jäi saarrettuna kukkulalle. Patruunat loppuivat, käytössä oli vain taisteluissa saatuja konepistooleja. Kukkulan selustapuolella puolustautui aliluutnantti S.l.Sokolovin ryhmä. Kun vihollisen hyökkäysketju alkoi lähestyä taisteluasemia Sokolov nousi pystyyn ja ampui lippaan tyhjäksi kohti hyökkäysketjua. Hän kehotti miehet rynnäkköön ja sen perässä murtautui motista koko komppania.

Kapteeni Sjedin oli erittäin tyytyväinen kun 3. pataljoona saapui rykmentin asemiin. Nyt rykmentti vetäytyi melkein täydellisenä 21. kilometrille, jonne myös oli rakennettu taisteluasemat. Heinäkuun 21. päivänä 71. divisioonan 52. ja 131. rykmentit iskivät vastahyökkäyksellä saksalaista 163. divisioonaa, joka menetti rajussa taistelussa 40 prosenttia miesvahvuudestaan eikä sitä tavattu enää Suojärven suunnalla.

Tilanne vakaantui ja vasta kolmen kuukauden kuluttua suomalaisjoukot miehittivät Suojärven. Ylempänä kerrottujen taistelujen jälkiä löytyy vielä nytkin räjähdyskuoppien, luhistuneiden korsujen ja taisteluhautojen muodossa.

Mitä Stalin sanoi Meretskoville?

Ennen v. 1944 kesäkuun 21. päivänä alkanutta Karjalan rintaman suurhyökkäystä sen komentaja armeijankenraali Kirill Meretskov tapasi neuvostoarmeijan ylikomentajan Josif Stalinin, joka hyökkäysoperaatiota käsiteltäessä oli ennustanut: "Kun joukkomme pääsevät Loimolan asemalle Suomi irtaantuu sodasta".

Käyden sitkeitä viivytystaisteluja suomalaisjoukot vetäytyivät Aunuksen ja Maaselän kannaksilta PisiSaarmäki-Sammatus- linjan asemiin ja sieltä U-linjalle.joka kulki Pitkärannasta Loimolan asemalle. Loimolan suunnalla kävi viivytystaisteluja suomalainen 7. divisioona. Neuvostojoukot saivat kosketuksen U-linjaan 10.-11. heinäkuuta.

Heinäkuun 11. päivänä Paperon asemalta hyökkäsi rautatien suunnassa neuvostoarmeijan 65. divisioona, jonka tavoitteena oli Loimolan puolustusaseman murtaminen. Kollasjoen tuntumassa, noin 2,5 kilometrin päässä Loimolan asemasta olevalle kukkulalle murtautui neuvostodivisioonan 4. komppania ja joutui vihollisen saarrokseen. Komppania taisteli viimeiseen mieheen asti, myös komppanianpäällikkö kaatui. Siellä on säilynyttähän asti sotavainajain sankarihauta.

Heinäkuun 28. päivänä Kollasjärven maastoon keskittyi 7. armeijan 18. divisioona ja 127. armeijakunnan joukkoja. Ne iskivät koillisesta kohti Loimolaa tarkoituksella murtautua vihollisen Sortavalan puolustusryhmittymän selustaan. Tällä alueella ovat säilyneet jatkosodan ajoilta korsujen, taistelulinjojen ja tulipesäkkeiden jäännökset. Heinäkuun lopulla neuvostojoukkojen hyökkäysoperaatio pysähtyi joksekin aikaa LoimolanTolvajärven linjalle.

Jatkosodan viimeiset taistelut käytiin Ilomantsin suunnalla, jolla elokuun alussa siirryttiin asemasotaan. Näin kolmesti sotien tuleen joutunut Kollaa on jäänyt sukupolvien muistiin paikkana, jolla käytiin raskaimpia aseellisia taisteluja. Maaliskuussa pidettävä festivaali on aikalaistemme kunnianosoitus eläville ja kaatuneille sotamiehille. Se nostaa esille muisteloita sotien koettelemuksista, joiden kautta kulki tie rauhaan.

Välirauha solmittiin 19. syyskuuta 1944 ja siitä lähtien Suomen ja Neuvostoliiton sekä nyky-Venäjän suhteet ovat kehittyneet ystävyyden ja monipuolisen yhteistyön hengessä.

Apu SUNDELIN
Karjalan Sanomat, N 11 2003